27.6.2015

Luota hevoseen, ja anna sen hoitaa etäisyydet!

Kävimme tänään mäntsälässä estevalmennuksessa Fiian kanssa. Menimme jo hyvissä ajoin tallille, sillä tänään oli satanut vettä, ja ajattelin että Fiia olisi taas tapansa mukaan pyörinyt mudassa. Se ei kuitenkaan ollut sitä tällä kertaa harrastanut, joten harjausprojekti oli huomattavasti helpompi. Pidän harjauksen aikana yleensä back on trackin selänlämmitintä, ja se on mielestäni kyllä auttanutkin, eikä hepo ole ollut niin herkästi jumissa. Lastaus sujui tänäänkin ihan hyvin, ja tamma käveli suoraan koppiin, sekä pysyi siellä. Näyttäisi siltä että ongelmasta ollaan päästy.

Ajomatka mäntsälään kesti hieman alle tunnin, ja pysähdyimme matkalla shellillä hakemassa kahvia. Olimme silti ihan hyvissä ajoin perillä, ja sain rauhassa laiteltua hevosen kuntoon. Fiia on niin kiva kun se ei yhtään ota stressiä vieraassa paikassa, vaan käyttäytyy siellä kuin kotonaan.

Tarkoituksena oli näin ensimmäisellä kerralla hypätä rataa, ja katsoa miten minun ja hevosen yhteistyö toimii. Kerroin opettajalle, että meillä on ollut ongelmia vauhdin kanssa, ja sen lisäksi minulla on tapana könöttää selkä notkolla ja etukenossa. Lisäksi vasen laukka on huomattavasti heikompi. Aloitimme alkuverryttelyn käynnissä, pääty-ympyrällä. Tehtävänä oli ratsastaa hevonen avuille, ohjan ja pohkeen väliin. Fiialla on tapana jäädä herkästi edestä "tyhjäksi", ja saa jonkin verran tehtyä töitä että saa ratsastettua sen ohjalle ja pohkeelle. Sen mielestä olisi kivempi mennä vain kevyellä tuntumalla, ilman sen kummempia vaatimuksia. Teimme samaa harjoitusta myös ravissa, ja kiertelimme paljon ympyröitä esteiden ympärillä. Lopuksi otimme laukkaa molempiin suuntiin.

Tällä kertaa Fiia ei niinkään kuumunut laukasta, vaan malttoi yllättävän hyvin. Aloitimme hyppäämisen lävistäjällä olevalla ristikolla jota tultiin ravissa, ja vaihdettiin samalla suunta. Ravilähestymiset tuntuivat alkuun tosi hankalilta, ja Fiia tulikin hyvin lähelle estettä. Yritin parhaani mukaan päästä hyppyyn mukaan ja myödätä. Menimme tätä samaa harjoitusta myös laukassa, ja otimme mukaan toisella lävistäjällä olevan kavaletin, niin että mentiin kenttää ympäri kahdeksikon muodossa. Kavaletille tuli parempia hyppyjä, mutta ristikko muutettiin hetken kuluttua okseriksi, ja sille tuppasin ottamaan liikaa kiinni, jolloin hyppy tuli liian lähelle. Tämä on ehkä suurin ongelmani, en luota hevoseen tarpeeksi, vaan yritän puuttua etäisyyksiin, jolloin otan liikaa kiinni ja hyppy lähtee esteen juuresta. Fiia on vielä niin kiltti, että se kyllä hyppää ja pelastaa tilanteen vaikka ratsastaja mokaa. Minun pitäisi vain keskittyä katsomaan esteen yli, ja luottaa siihen että Fiia osaa kyllä katsoa oikean ponnistuspaikan.

Lopuksi hyppäsimme 6 esteen rataa, ja se meni mielestäni hyvin. Vauhti ei kertaakaan kiihtynyt liian kovaksi, ja hevonenkin oli hallinnassa kokoajan. Se toimii kyllä paljon paremmin tällä kuolaimella, toki kisatilanne voi olla aivan eri. Olin todella tyytyväinen tuntiin, ja aiommekin mennä Mäntsälään uudestaan jo ensi viikon perjantaina.

Alla muutamia kuvia, ja video. Video on kuvattu puhelimella, joten laatu ei ole paras mahdollinen. Osa kuvista on myöskin otettu puhelimella :)








                                          

4 kommenttia :

  1. Eräs harrasteohjaaja jonka kotitallilla käytiin hyppäämässä :) En ala ulkopuolisten nimiä täällä mainitsemaan :)

    VastaaPoista
  2. Olisiko mahdollista että pystyisit laittamaan kuvia isommiksi? Tottakai ne voi klikata suuremmiksi, mutta helpompi olisi katsella kuvia kun ne olisivat isompia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Enpä ollut tuota tullut edes ajatelleeksi :) Laitoin kuvia nyt hieman isommaksi :)

      Poista