21.8.2016

Flunssaa pukkaa.



Fiia on ollut viime päivinä hieman vaisu ja räkäinen, joten päädyimme jättämään tämän päiväiset kisat väliin. Kävin eilen reilu tunnin maastolenkillä, ja tuntui ettei tamma palautunut laukkapätkistä oikein kunnolla. Viimeisimmän pätkän jälkeen käveltiin kuitenkin yli 20 minuuttia, ja siitä huolimatta hevonen puhalteli edelleen. Ratsastaessa se oli kuitenkin sikäli oma itsensä, että menohaluja tuntui löytyvän. Tuo lenkin jälkeinen olotila vaan laittoi hälytyskellot soimaan sen verran, että näin paremmaksi perua osallistumisemme kisoihin.

Kuumetta Fiialla ei kuitenkaan ollut, joten kävin tänään humputtelemassa kentällä ilman satulaa kaulanarulla. Menimme pelkästään käyntiä, sillä minun tasapaino ei riitä pysymään kyydissä yhtään kovemmassa vauhdissa. Fiia vaikutti tyytyväiseltä hieman vaihtelevampaan menoon. Harjoittelimme pysähdyksiä ja peruutuksia. Peruutus tuotti eniten vaikeuksia, sillä jos tasapainoni yhtään horjui, niin tamma saattoi kääntyä ympäri tai peruuttaa hieman vinoon.

Muutama muukin hevonen on ollut hieman räkäinen, joten toivotaan että tämä on vain jotain pikaisesti ohi menevää räkätautia. Tarkoituksena olis kuitenkin tämä viikko liikutella hieman kevyemmin, sen mukaan miten hevonen liikkuu mielellään.

Näillä näkymin seuraavat kisat olisivat sitten syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Myrskylässä, mikäli olen itse silloin vapaalla.



2 kommenttia :

  1. Mitäs teille kuuluu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin kirjoittaminen on kokonaan jäänyt kun myin fiian loppu kesästä :/

      Poista