22.6.2015

Kisasuunnitelmia, ja paluu arkeen.

Niin se vaan meni juhannusviikonloppu ohi nopeasti. Sää täällä meillä päin oli erittäin kehno, melkein joka päivänä satoi vettä, mutta onneksi sunnuntaita kohde hieman parani, ja silloin saatiinkin nauttia aurinkoisesta säästä. Olimme pääasiassa kotona, kun ei hirveästi tuollaisella ilmalla huvita kökkiä missään mökillä. Perjantaina kuitenkin ajelimme grillailemaan kaverin mökille Riihimäelle. Onneksi sade taukosi sen verran, että pystyimme grillaamaan ja syömään ulkona.

Fiia sai ottaa aika rennosti koko viikonlopun, lauantaina se oli talutusratsuna maastolenkillä, ja sunnuntaina käytiin vuokraajan kanssa yhdessä liikuttamassa tammaa. Tallilla oli "ruuhkaa", joten päädyttiin menemään pitkät alkukäynnit maastossa, jotta kentällä olisi sitten enemmän tilaa treenata kouluohjelmia. Kiertelimme maastossa reilu puoli tuntia, ja menimme sitten vasta kentälle. Kouluohjelmien treenaaminen jäi ikävä kyllä toiselle päivälle, sillä kentällä oli kaksi muutakin ratsukkoa.

Vuokraaja ratsasti perusjutut läpi, ja taivutteli tammaa paljon. Se menee nykyään paljon maltillisemmin, eikä kaahaa juuri ollenkaan. Laukan jälkeen kierrokset nousee, ja vauhtia on hetkittäin hieman enemmän. Minulla oli alunperin suunnitelmissa hypätä viikonlopun aikana jumppasarjaa, mutta koska alkuviikon liikutus oli niin kevyttä, niin en viitsinyt yht äkkiä repästä ja lähteä hyppäämään. Esteet saa siis odottaa vielä hetken.

Tämän viikon sunnuntaina olisi Korpikylässä koulukilpailut, ja hieman ehkä tekisi mieli lähteä sinne ratsastamaan tuo helppo c. En ole kylläkään ollut koulukisoissa varmaan kuuteen vuoteen, joten kynnys lähteä on aika korkea :D Kai sitä pitäisi joskus ottaa itseään niskasta kiinni ja käydä kokeilemassa, vaikka ihan vain harjoitusmielessä. Lauantaina pitäisi mennä Mäntsälään "ratatreeniin" hyppäämään eräälle kotitallille. Suunnitelmat voi kyllä vielä muuttua mikäli nyt mennään noihin koulukisoihin. Joka tapauksessa tälle viikolle täytyisi mahduttaa yksi hyppy kerta, kun heinäkuussa olisi taas estekisat.

Ostin sunnuntaina "uuden" kameran, eli siis käytetynä ja nettikirpparin kautta. Testailin sitä jo hieman, ja otin muutamia kuvia koirasta. Täytyy vielä kokeilla kameraa tallilla, ja katsoa minkälaisia kuvia sillä saa liikkuvasta hepasta. Ne kuvat kun tuntuvat yleensä heilahtavan herkästi. Tämä on kyllä joku köyhän miehen järjestelmäkamera, joten ehkä on hieman parempi mahdollisuus saada onnistuneita kuvia :D

Tällä viikolla täytyy ottaa muutenkin itseäni niskasta kiinni, ja keskittyä taas enemmän Fiian liikutukseen, vaikka se tuskin pistää pahakseen hieman kevyempiä viikkoja, nyt kun saa olla yötä päivää laitumella kavereiden kanssa. Nuo iltavuoro viikot tuppaa vaan olemaan hieman kiireisempiä, niin saattaa liikutus jäädä vähemmälle. Tänään ajattelin treenata tuota c2 ohjelmaa, mikäli kentällä vain on tilaa.






Ei kommentteja :

Lähetä kommentti