19.1.2016

Hackamoren testailua ja uudet putsit.

Kävin eilen kaverini kanssa Hööksissä ostoksilla.  Tarkoituksena oli ostaa Biotiinia ja mahdollisimman kestävät putsit. Katselin ensin sellaisia kumisia, mutta niissä ei ollut enää oikeaa kokoa jäljellä.

Myyjä sitten suositteli sellaisia kevlarista valmistettuja maastoputseja joiden pitäisi olla todella kestäviä. Hintakaan ei ollu mikää  korkea, sillä nämä maksoivat vain 22 e. Päätin siis ostaa sellaiset punaiset kokeiluun. Kaikenlisäksi näissä on myös vuohisen kohdalla sellainen "pallo" joka estää suojaa pyörimästä.


Fiian polvi on edelleen vähän lämmin ja turvonnut. Ei siis olla edelleenkään menty muuta kuin käyntiä  ja kylmäilty jalkaa :/ Sain kuitenkin eilen talli kaverilta lainaksi hackamoren ja ajattelin kokeilla sitä samantien. Pakkasta oli lähemmäs 20 astetta joten menin ilman satulaa, enkä edes ottanut talliloimea pois.

Kävimme alkuun kävelemässä vähän teitä pitkin ja sen jälkeen menin kentälle taivuttelemaan tammaa. Tehtiin myös paljon pysähdyksiä ja testailin miten Fiia toimii ilman kuolaimia. Tämä oli kyllä positiivinen kokeilu sillä Fiia myötäsi paljon rennommin eteen-alas hackamorella. Tilasin sille oman kukkahackamoren jota pääsemme toivon mukaan viikonloppuna kokeilemaan :)

Toivottavasti tuo jalka nyt vain parantuisi sillä Fiiaa alkaa selvästi kyllästyttämään pelkkä kävely, eikä se meinaa enää pysyä nahoissaan. Samalla myös mietityttää että mistä tuo turvotus johtuu kun tamma kuitenkin liikkuu ihan puhtaasti eikä arista jalkaa.

Onko teillä kokemusta tällaisista mystisistä turvotteluista?




4 kommenttia :

  1. Harmi kun Fiia on vieläkin kipeä. Kivan näköiset noi buutsit.

    VastaaPoista
  2. Niimpä :/ Onneksi nyt kuitenkin löytyi syy jalan turvotteluun ja päästään hoitamaan sitä oikein :)

    Kiitos! Hieman harmittaa että noita ei saanut pinkkinä, tulee taas väri kriisi varusteiden suhteen :D noh, pääasia että nuo nyt ajaa asiansa.

    VastaaPoista
  3. Meillä oli noi samat bootsit, ei kestäny 3 kuukautta pidempään. Mutta tosin, ne olikin "vaan" tarhatessa sen jalassa. Toivottavasti teillä kestää pidempään.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi hitto :D noi ei tuu onneks joka päiväiseen käyttöön vana käytetään vaan ratsastaessa. Toivottavasti kestäisi siinä käytössä :D

      Tai sit hitsaan seuraavat jostain metallista...

      Poista