20.3.2016

Perjantain estevalmennus.

Minun on pitänyt jo monta kertaa tulla kirjoittamaan postaus perjantaisesta estevalmennuksesta, mutta aina on tullut jotain kiireitä ja kirjoittaminen on jäänyt.

Olimme siis perjantaina Tortolan tallilla Suomelan Suskin estevalmennuksessa. Olin jo pitkään halunnut päästä hänen valmennukseen, mutta aikataulut eivät ole osuneet aiemmin yksiin. Tunti aloitettiin kevyellä alkuverkalla, jossa keskityttiin pääasiassa ratsastajan istuntaan erilaisilla harjoituksilla. Menimme ravia kevyessä istunnassa ympyrällä, ja katsomopäädyssä piti siirtää hevonen käyntiin, kävellä muutama askel ja siirtyä taas raviin menettämättä tasapainoaan. Tehtävä oli yllättävän helppo meille, joten kai minulla sitten on edes suht hyvä tasapaino :D

Tästä jatkettiin sitten samalla ympyrällä ravia niin että yksi askel istuttiin alas, ja kaksi askelta oltiin ylhäällä.  Tahdin löytäminen tuotti aluksi hankaluuksia, mutta kunhan siitä sai kiinni niin homma alkoi sujumaan.

Välikäyntien jälkeen menimme ravipuomeja molempiin suuntiin pitkällä sivulla. Fiia meinasi ekalla kerralla hieman kytätä puomeja ja kiihdyttää vauhtiaan, mutta muutamalla pidätteellä sain sen taas kuulolle.

Katsomopäädyn puomit nostettiin ristikoksi, ja tarkoituksena oli tulla ristikkoa ravissa, nostaa laukka esteen päällä, laukata pari askelta ja ottaa taas raviin ennen puomeja. Muutaman kerran laukkapätkä meinasi mennä hieman pitkäksi, mutta lopulta Fiia ynmärsi ettei puomeista selviä kovalla vauhdilla. Hetken kuluttua ravipuomit muutettiin okseriksi, ja ristikolta jatkettiin laukassa sen yli. Fiia kuunteli tosi hyvin apuja eikä ihme kyllä rynnännyt kertaakaan.

Tämän jälkeen menimme toisella pitkällä sivulla olevaa jumppasarjaa, jossa oli ensin kaksi ristikkoa innari välillä, sen jälkeen yhden laukan väli, ja taas kaksi ristikkoa innari välillä. Tulimme tehtävän alkuun muutaman kerran ravissa, ja sen jälkeen laukassa. Muutaman kerran laukassa Fiia yritti lähteä hieman kovempaa, mutta ratsastin Suskin neuvojen mukaan suht lyhyellä ohjalla, ja käden piti antaa joustaa kuminauhan tavoin. Näin ollen pystyin ennakoimaan kaikki ryntäily yritykset tekemällä pidätteen heti kun ohjissa alkoi tuntumaan "painetta".

Lopputunnista menimme vielä pientä rataa, jossa oli mukana nämä kaikki esteet, ja keskihalkaisijalla oleva pysty jolla sitten vaihdettiin suunta ja laukka.

Fiia oli taas todella mukava ratsastaa, ja tunti sujui hyvin.  Olenkin tässä jo pohtinut että jos uskaltaisin seuraavissa kisoissa kokeilla jo 80cm rataa. Meillä olisi seuraava valmennus pitkäperjantaina, joten sen jälkeen teen lopullisen päätöksen noiden 2.4 kisojen luokkien suhteen.

Muutoksen tuulet puhaltavat taas meidän elämässä, ja kesäksi onkin tulossa aika suuri muutos. Siitä enemmän sitten lähempänä kunhan asiat on lyöty lukkoon :)

Valitettavasti valmennuksesta ei ole tällä kertaa kuva/videomateriaalia, sillä en saanut ketään kameraa omistavaa mukaan reissulle.

2 kommenttia :

  1. Kyllä mäkin oon sitä mieltä, että teiän pitäisi ensi kaudella startata sitä 80 cm! Hyppäsithän sä Waltsullakin ihan helposti sitä 80 cm, eikä tuottanut mitään ongelmia, eli isompaa vaan.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo.. mutku apua, kauheen isoja :D Noh eikai se auta ku ottaa itseään niskasta kiinni ja kokeilla ekaa kertaa mennä se 80cm. Mentiinhän me toisaalta kerran se jo siellä rataharjoituksissakin, ja noi porvoon kisat on siitä kivat että 70 ja 80cm luokassa on sama rata :)

      Poista