10.3.2016

Istunnalla ratsastamisen tärkeys.

Koin eilisellä koulutunnilla suuren ahaa-elämyksen istunnan tärkeydestä ratsastamisessa. Olen niitä ratsastajia, jotka ratsastavat herkästi liikaa ohjalla, ja sitten vasta yrittävät vaikuttaa istunnalla. Opettaja alkoi korjaamaan ongelmaa heti alusta lähtien, ja huomasin valtavan eron Fiian liikkumisessa ensimmäisen laukannoston jälkeen.

Fiia on loppupelissä hyvin herkkä hevonen, joka kuuntelee istuntaa hyvin, ja vastaa siihen toivotulla tavalla. Aloitimme työskentelyn menemällä ensin kahdeksikkoa ravissa. Tarkoituksena oli saada ravin tempo mahdollisimman rauhalliseksi, ja hevonen tulemaan rehellisesti läpi, ohjan ja pohkeen väliin. Heti kun istuin kunnolla, ja käytin oikeasti vatsalihaksiani, Fiia hidasti ravin vauhtia. Tämän jälkeen jäimme vuoron perään kumpaankin suuntaan ympyrälle, jossa sitten nostettiin laukka. Ensimmäisen noston jälkeen ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen, sillä Fiia nosti todella rauhallisen, mutta tahdikkaan ja puhtaan kolmitahtisen laukan. Laukka tuntui aivan erilaiselta kuin normaalisti. Ai että siitä tuli hyvä fiilis.

Oikea kierros on meille se huonompi, joten siihen suuntaan nyt ei tullut niin upeaa laukkaa, mutta siinä on meille selvä kehittämisen aihe. Tähänkin suuntaan laukka kuitenkin pyöri nätisti, ja kolmitahtisesti, vaikka vauhtia olikin hieman enemmän.

Jatkettiin sitten väistötehtävillä, niin että väistettiin pitkältä sivulta kentän keskihalkaisijalle, suoristus, muutama askel keskiravia ja sen jälkeen pysähdys. Tällä tehtävällä sain Fiian entistä paremmin kuulolle.

Lopuksi tehtiin vielä avotaivutusta kumpaankin suuntaan. Fiia kulki todella nätisti, ja oli helppo ja kevyt ratsastaa, sekä harjoitusravissa pystyi jopa istumaan. Olisipa se ratsastus aina näin helppoa ja kivaa :D Aivan uskomaton fiilis jäi tästä tunnista, ja sen takia sitä on pakko vähän hehkuttaakin. Näitä liikkeitä kun näkisi kouluradallakin, mutta siellä tamma tuppaa jännittymään liikaa.

Nyt voin lähteä jo vähän luottavaisemmalla mielellä sunnuntaina kisoihin :)

2 kommenttia :

  1. Nyt vaan sinne koulukisoihin! ;)

    VastaaPoista
  2. Nooh.. Mietitään sitä sit ku toi harja kasvaa taas sellaiseksi että siihen saa sykeröt xD

    VastaaPoista