18.6.2016

Hieman malttamaton ruusukehai!


Palkintojen jaot on nykyään aika mielenkiintoisia Fiian kanssa. sillä se ei tosiaan malttaisi olla hetkeäkään paikallaan, ja kunniakierrokselle lähdetään yleensä kovaa ja korkealta. Mutta aloitetaanpa kuitenkin alusta. Kävimme siis eilen ratsastusseura Kopseen koulukisoissa Myrskylässä. Fiian vuokraaja starttasi tällä kertaa ensimmäisenä, joten hän sai hoitaa pitkän alkuverryttelyn.

Menimme jo ajoissa tallille, sillä tällä kertaa jopa vaivauduin letittämään tuon harjan. Se on tosin vielä niin epätasainen, ettei kovin nättejä lettejä saanut, mutta kunhan jonkunlaiset. Fiia oli todella rauhallinen kun harjailimme ja laitoimme sitä kuntoon tallissa. Vaikka ympärillä pörräsi useita ihmisiä, niin se malttoi silti seistä nätisti paikallaan, joten letittäminenkin oli helppoa. Valmiit letit näyttivät tältä;


Kisapaikalla otimme Fiian heti ulos kopista, jotta se pääsisi hoitajan kanssa kävelemään siksi aikaa kun kävimme maksamassa lähtömaksut. Tämän jälkeen satuloimme hevosen, ja vuokraaja lähti verkkaamaan. Olimme taas sen verran hyvissä ajoin, että pystyimme tekemään suht pitkän verkan alle. Vuokraaja starttaisi luokassa ensimmäisenä, ja minä viimeisenä, mutta koska lähtijöitä ei ollut kovin montaa niin piti ratsastajan vaihto tehdä suht nopeasti.

Itse ehdin tekemään suht lyhyen verkan, mutta keskityin niihin meille vaikeimpiin asioihin, eli pysähdyksiin. Fiia on todella malttamaton pysähdyksissä, eikä läheskään aina pysähdy tasan. Verkassa tamma kuitenkin tuntui suht hyvältä, joten lähdimme hyvillä mielin kisaradalle.



Ehdin pyöriä kentällä jonkin aikaa ennen tuomarin vihellystä, ja sain Fiian rentoutumaan sekä taipumaan todella kivasti. Pääsimme aloittamaan suorituksen rauhallisessa temmossa, mutta keskihalkaisijalle käännyttäessä koko pakka tuntui taas leviävän. Fiia oli hieman rauhaton, sekä kiireinen, ja saimmekin pysähdyksestä vain 6 pistettä.



Askeleen pidennyksen sain ratsastettua mielestäni melko hyvin, ja tuomarin kommenttinakin oli " melko hyvä tahti ja muoto". Tästä saimme 7 pistettä. Kolmikaarinen kiemuraura oli minun mielestäni hieman hankala, tai lähinnä se teiden seuraaminen. Sain Fiian kuitenkin kuulolle ihan hyvin, sekä taipumaan pohkeen ympäri. Kiemuraurasta saimme 6,5 pistettä ja kommenttina oli taas tuo "hieman levoton edestä".

Sitten olikin vuorossa askeleen pidennys keventämättä. Tätä olin myös odottanut kauhulla, sillä Fiian ravi ei ole mikään maailman mukavin istua. Selvisimme tästäkin kuitenkin ihan kiitettävästi läpi, ja pisteitä saimme 6,5. Lisäyksen jälkeen olikin vuorossa pysähdys, sekä peruutus. Fiia tuli kivasti takaisin lisäyksestä, mutta pysähdys ei osunut aivan tasan, sekä peruutus oli hieman kiireinen. Saimme tästäkin kuitenkin 6,5 pistettä,  Seuraava lisäys oli tuomarin mielestä hieman vaisu, ja pisteitä tuli 6,5 "ratsasta rohkeammin" kommentin kera.



Tämän jälkeen oli oikean laukan vuoro. Nosto oli todella pehmeä, eikä yhtään sellainen töksähtelevä niinkuin kotona tuppaa olemaan. Nostosta saimmekin huimat 8 pistettä. Keskiympyrä harjoituslaukassa mentiin tuomarin mielestä "hieman pitkänä", joten siitä tuli vain 6,5 pistettä. Laukkalävistäjä, sekä siirtyminen raviin mentiin myös pitkänä, ja saatiin samat 6,5 pistettä. Laukkaympyrästä vasempaan kierrokseen saimme 7 pistettä kommentein "jännittää selkää". Suunnan muutos harjoituslaukassa meni taas "hieman pitkänä"pisteillä 6,5. Tämäkin on meille se hankala kohta, mutta treenien avulla olen oppinut ratsastamaan niin ettei Fiia tiputa raville liian aikaisin.

Laukan jälkeen vauhti taas kiihtyi, joten tuolla 10 metrin voltilla sainkin keskittyä saamaan pidätteet läpi. Tästä johtuen voltti hieman levähti, joten pisteitäkin tuli vain 6. Lopputervehdykseen mennessä olin kuitenkin saanut vauhtia jo niin hyvin pois, että saimme tehtyä siistin pysähdyksen. Pakko myöntää että en kyllä muista koska Fiia olisi näin rauhallisesti tullut pysähdykseen, saati malttanut seistä siinä tervehdyksen ajan. Tästä saimme 7 pistettä.



Kaikenkaikkiaan olen erittäin tyytyväinen meidän suoritukseen. Mielestäni tämä on huima parannus siihen nähden, että vuosi sitten samalla radalla, sekä samalta tuomarilta saimme vain 55,25%, ja joka kohdassa oli huomautus siitä että hevonen kulkee pitkänä sekä jännittää. Nämä prosentit toivat meille toisen sijan. Vuokraaja sijoittui kolmanneksi, joten Fiia sai tällä kertaa kaksi ruusuketta!



Olen kyllä niin tyytyväinen tuohon hevoseen. Sen kanssa on niin palkitsevaa puuhailla, sillä kehityksen huomaa nopeasti. Yhtenä päivänä harjoittelimme laukanvaihtoja esteillä, ja seuraavana päivänä se teki jo puhtaan vaihdon esteradalla. Eihän se toki sitä tarkoita että se vaihtaa laukan aina ja kaikkialla, vaan lähinnä meinasin että tamma on motivoitunut oppimaan uutta. En olisi ikinä uskonut että meidän koulukilpailut tulevat joskus menemään näinkin hyvin. Kovin on ollut nousujohteista tämä viikko, joten ehkäpä huomenna putoamme taas takaisin maanpinnalle kun menemme Korpikylään kisoihin. Fiialla on ollut tämä päivä vapaata, joten saa nähdä onko se kauhean jäykkä huomenna.

Mikäli kisat menevät hyvin, niin saatan jopa harkita helpon been menemistä seuraavissa kisoissa. Ei nyt kuitenkaan vielä lupailla liikoja!



2 kommenttia :

  1. Vau mikä ruusukehai!!! Te olette hieno ratsukko. Onnne sijoituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Olen kyllä erittäin tyytyväinen tämän kisaviikon suorituksiin vaikkei tänään tullutkaan sijoitusta.

      Poista