28.2.2016

Maastoilua kevätauringossa.



Viime päivien treenit kentällä on tuntuneet pakkopullalta, eikä mikään ole oikein onnistunut. Fiialla on ollut hirveä kiima päällä siitä asti kun tallille muutti uusi ori, ja se on ollut todella jäykkä ratsastaessa. Joka kerta ratsastuksen jälkeen on ollut huono fiilis sen suhteen miten treenit menivät. Päätin siis eilen suunnata maastoon kun oli niin nätti ilmakin.

Kävin alkuun kentällä ratsastamassa askellajit läpi, ja Fiia taas kyttäili kaikkea turhaa, eikä keskittynyt mihinkään. Lähdettiin siis aika pian maastoon nauttimaan hyvästä ilmasta. Menimme yhden meidän vakkarilenkeistä, joka oli noin 10 km pitkä. Ihanaa kun on lunta niin paljon, että pystyi menemään lähes koko lenkin ravissa / laukassa.

Maastossa tamma kulki paljon paremmin, eikä pelleillyt läheskään niin paljon. Kävimme yhdellä metsätiellä laukkaamassa ihan kunnolla, kun siellä ei kulje autoja. Tielle oli kertynyt lunta aika paljon, joten se oli suhteellisen raskasta Fiialle. Annoin tamman kuitenkin laukata niin kovaa kun se pystyi, ja ai että sitä fiilistä! Autinko lämmittää, hankea on reilusti, ja hevonen laukkaa minkä jaloistaan pääsee. Sillä reissulla kyllä karisi kaikki huonot fiilikset kentälle treenaamisen suhteen.

Tänään olisi tarkoitus lähteä heittämään sama lenkki kaverini kanssa, kun sain meille lainaksi yhden tallin omistajan hevosista. Lenkin jälkeen taas olisi tarkoitus jatkaa hiihtoratsastusharjoituksia. Ensi viikolla pitäisi taas yrittää päästä hyppäämään. En ole nyt yhtään varma noiden 13.3 porvoon estekisojen suhteen, sillä sinne on enää niin lyhyt matka. Onneksi kenttäkin rupeaa olemaan siinä kunnossa, että siinäkin voi jo kohta hypätä. Sen lisäksi täytyy kyllä ajaa myös maneesille treenaamaan.

Toivottavasti nämä hyvät ilmat jatkuisivat, en kaipaa ollenkaan sitä räntäsadetta!




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti