29.9.2015

Estevalmennus 28.9

Meillä oli eilen estevalmennus oman tallin kentällä, ja valmennukseen osallistui meidän lisäksi toinenkin ratsukko. Menin tallille jo hyvissä ajoin, ja rakensimme esteet valmiiksi kentälle. Pitkälle sivulle laitettiin pysty-okseri linja 20 metrin välillä, ja keskelle kenttää laitettiin pysty, johon tuli 4 puomia.

Satuloin Fiian, ja menimme kentälle verkkailemaan. Hevonen oli heti alkuun jo hyvin jännittynyt ja kyttäili tarhoissa olevia hevosia. Välillä tuli aika kovia tuulenpuuskia, joita sitten piti myöskin pelätä. Laitoin tamman töihin heti alkuun, jotta kaikki turha pöllöily loppuisi, ja muutaman kerran jouduimme neuvottelemaan siitä voiko kentän toiseen päähän edes mennä. Sain kuitenkin ratsastettua kaikki askellajit läpi, ja jäin suht hyvillä mielin odottelemaan tunnin alkua.

Aloitimme tunnin menemällä pääty-ympyrällä ravia. Tarkoituksena olisi toisella puolella ympyrää väistättää takaosaa ulospäin käynnissä, ja toisella puolella sama ravissa. Fiia tietysti näin tammojen oikeudella veti näistä väistöistä herneen nokkaansa ja lähti välillä jyräämään vain väkisin eteenpäin. Ravissa väistöt menivät paljon paremmin, mutta tuo käyntityöskentely tuottaa meille aina hieman vaikeuksia. Hevonen ei malttaisi millään keskittyä. Tämän harjoituksen jälkeen jatkettiin ravissa koko ympyrää, ja lyhyen sivun päädyssä hidastettiin ravia mahdollisimman hitaaksi, jonka jälkeen ratsastettiin taas reilusti eteenpäin. Hidastaminen myös tuotti jonkun verran ongelmia, mutta saatiin loppuun muutama todella hyvä pätkä.

Seuraavaksi jatkettiinkin sitten laukassa, samaisella pääty-ympyrällä, ja samaisia tempon muutos harjoituksia. Fiia meni pätkittäin todella kivasti, ja alkoi oikeasti kuuntelemaan sekä ottamaan takajalkoja alleen. Meidän ongelma laukassa on se että hevonen alkaa herkästi poikittamaan, joten keskityin ratsastamaan sitä mahdollisimman suoraksi. Annoimme hevosten hetken hengähtää, jonka jälkeen jatkoimme laukkatyöskentelyä puomeilla. Keskihalkaisijalle laitettiin 3 laukkapuomia, joiden välit olivat 11 metriä. Tarkoituksena oli alkuun päästä puomit 3 askeleen väleillä, ja lopuksi lyhentää sitten laukkaa niin että siihen mahtuisi 4 askelta.

Kolmen askeleen väli oli suht helppo, ja välillä mentiin vahingossa jopa neljällä. Sitten kun olisi pitänyt päästä molemmat välit neljällä niin se osoittautui vaikeaksi. Fiia lyheni ajoittain todella hyvin, eikä se ole varmaan koskaan mennyt mulla noin pientä laukkaa. Ryssin sitten itse homman nojaamalla liikaa eteenpäin, jolloin hevonen sekosi askelissaa. Saatiinkin kotitehtäväksi harjoitella laukan lyhentämistä puomeilla.

Puomiharjoittelun jälkeen siirryimme hyppäämään kentän keskellä olevaa pystyä. Tarkoituksena oli lähestyä estettä vinottain kummastakin suunnasta, ja vaihtaa esteen jälkeen aina suunta. Lähestymiset ja hypyt menivät hyvin, mutta laukanvaihdot tuotti ongelmia. Jouduin muutamaan kertaan antamaan aika "kovatkin" avut jotta Fiia hoksasi mitä tässä haetaan. Sen jälkeen alkoi sujumaan paremmin.

Lopuksi päästiinkin sitten varsinaiseen harjoitukseen, eli tuohon pysty-okseri linjaan. Olin aivan varma että homma leviää käsiin tässä vaiheessa, sillä tällaiset linjat tuottavat meille yleensä vaikeuksia. Vauhti tuppaa kiihtymään jälkimmäiselle esteelle. Tällä kertaa Fiia kuitenkin yllätti minut, ja tuli todella hyvin takaisin pidätteestä. Muutaman kerran jouduin jopa pyytämään sitä hieman eteen ennen ensimmäistä estettä. Muutaman kerran se sitten rynni tuolle okserille, muttei kuitenkaan niin pahasti kuin aiemmin. Pääasiassa saatiin todella hyviä lähestymisiä sekä pyöreitä hyppyjä.

Olen todella tyytyväinen meidän menoon, voi kun se olisi tällaista kisoissakin! :D Tarkoituksena olisi ottaa jatkossa kerta viikkoon este/kouluvalmennuksia. Ehkä me sitten ensi kaudella uskalletaan kokeilla jo sitä 80cm luokkaa. Tarkoituksena olisi mennä sunnuntaina Kumpumäkeen kisoihin, ja hypätä siellä 70cm luokka. Ajattelin nyt jatkaa samanlailla, ja mennä vain yhden luokan näissäkin kisoissa. Olen vähän ajatellut että nämä voisi sitten olla tämän kauden viimeiset estekisat, ja yksiin koulukisoihin saatetaan vielä mennä lokakuun aikana.

Valitettavasti valmennuksesta ei ole kuvia, sillä en saanut ketään kuvaamaan. Alla kuitenkin kuva Fiiasta, joka järkyttyi kovasti jouduttuaan ensimmäistä kertaa seisomaan kylmäysletkut jaloissa :D


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti