6.9.2015

Estevalmennus, ja rentoa maastoilua.

Kävimme eilen lauantaina Fiian kanssa Olgan tallilla estetunnilla. Kyseessä oli ryhmätunti, jossa oli kaksi muutakin meidän lisäksi. Fiia käyttäytyi tosi nätisti uudessa paikassa, ja sainkin laitettua sen rauhassa kuntoon. Olimme onneksi suht ajoissa paikalla, vaikkakin navigaattori neuvoi vähän väärää reittiä, ja ajoimme mm. jotain yksityistietä osan matkaa.

Alkuverkassa keskityttiin ratsastajan istuntaan, ja siihen että saadaan hevonen liikkumaan tarpeeksi eteen. Aloitimme hyppäämisen ristikolla, jota tulimme muutaman kerran ravissa. Fiia lähestyi ristikkoa rauhallisesti, ja jatkoi sen jälkeen hyvin laukassa.

Tämän jälkeen aloimme hyppäämään laukassa, ensin tätä ristikkoa, ja sen jälkeen otimme mukaan muitakin esteitä. Kenttä oli rankkasateen jälkeen hieman raskas, joten sain välillä jopa ratsastaa sitä hiukan eteenpäin. Lopuksi hyppäsimme pientä rataa, ja meidän ongelmaksi koitui saada laukka pyörimään myös tiukoissa kaarteissa. Pitkällä tiellä esteelle laukan kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Loppu tunnista esteiden korkeus oli 75-80cm, ja hui kamala että se 80cm okseri näytti pelottavan suurelta :D Varsinkin kun Fiia tuntui kiihdyttävän aina vauhtia ennen sitä, ja tekevän tosi ison hypyn esteelle.

Selvittiin kuitenkin hengissä treeneistä, vaikka kuskia välillä vähän jännitti. Päädyin nyt siihen että menen ensi viikonloppuna jokelassa vain tuon 60cm ja 70cm. Katsotaan niitä isompia luokkia sitten kun tämä rimakauhu hieman helpottaa! En muutenkaan ehdi ensi viikolla iltavuoron takia ratsastamaan Fiiaa kuin muutaman kerran, vuokraaja menee sitten loput.

Tänään käytiin sitten palauttava kahden tunnin maastolenkki tamman kanssa. Fiia oli viimeyön erossa laumastaan, ja kahden muun hevosen kanssa yöt tallissa. Aamulla se oli laitettu yksinään hiekkatarhaan, joten se oli hieman hermostunut, vaikka tallin pihassa oli kaksi muutakin hevosta. Tarkoituksena oli mennä pelkästään käyntiä koko lenkki, mutta löysimme tienpätkän joka oli hyvässä kunnossa, ja pehmeä, joten otimme myös muutaman pätkän ravia.



Ratsastin tällä kertaa niin pitkälle että päädyimme yhden tallin pihan viereen. Fiia oli ihmeissään kun vieraita hevosia laukkaili viereisellä laitumella, ja yritti muutaman kerran kääntyä ympäri ja lähteä takaisin kotiin. Juttelimme hetken aikaa yhden hevostaan laitumelta hakemaan tulleen tytön kanssa, ja Fiiakin rauhoittui.

Kotimatka meni sitten jo rauhallisemmin, eikä tamma enää kyttäillyt tai säpsyillyt niin paljoa. Kävin vielä hieman syöttelemässä Fiiaa ratsastuksen jälkeen, ennen kuin se sai loimen niskaansa ja pääsi syömään päiväheiniään.


2 kommenttia :

  1. Aww, ihana toi teiän pinkki loimi! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on <3 Ei varmaan vaa kauaa säily siistinä :D

      Poista