26.4.2016

Käynti mukavuusalueen ulkopuolella.

Kylläpäs aika on taas rientänyt enkä ehtinyt blogin ääreen millään heti kisojen jälkeen. Viime viikon sunnuntai oli aika toiminnan täyteinen päivä, sillä ensin kävimme Järvenpään ratsastusseuralla estekisoissa, ja samalla reissulla muutimme Fiian uuteen talliin. Kisat alkoivat onneksi vasta kahdelta, joten riitti ihan hyvin että mentiin tallille yhdentoista aikaa pakkailemaan muuttokuormaa.

Kamat oli suht nopeasti kasassa, sillä olin vienyt osan jo aiemmin, sekä järjestellyt muutenkin turhimpia varusteita syrjään. Kaikki tavarat mahtuivat juuri ja juuri autoomme, joten ei tarvinnut kahta reissua ajaa muuton takia.

Olimme kisapaikalla jo puoli kahden aikaan, joten ehdin rauhassa katsella ratapiirroksia ja ensimmäisen luokan suorituksia. Tänään oli tarkoitus hypätä 70cm ja sitten se meidän ensimmäinen, hurjan pelottava 80 cm rata. Pakko myöntää että näissä kisoissa jännitti hieman normaalia enemmän, varsinkin kun katsomossa oli useita Fiian entisiä ratsastajia.

Menimme kävelemään pikkumaneesiin, sillä verryttely oli ryhmittäin isossa maneesissa. Me olimme vasta toisessa ryhmässä, joten kävellessä ehdin taivutella tammaa kunnolla, sekä katsoa samalla luokan alkupään ratsukoiden suorituksia. Sitten siirryimmekin jo isoon maneesiin, ja Fiia alkoi käymään vähän kierroksilla. Tein paljon puolipidätteitä, ja yritin ratsastaa hevosta rauhallisemmaksi. Otin muutaman hypyn verkka esteille kumpaankin suuntaan, jonka jälkeen jäin kävelemään siksi aikaa että muut saivat verkattua loppuun.

Olimme meidän ryhmästä ensimmäisinä lähtövuorossa joten pääsimme aloittamaan heti kun muut siirtyivät takaisin pikkumaneesiin. Ennen laukannostoa Fiia kävi todella paljon kierroksilla, mutta rauhoittui sitten kun sai vähän laukata. Rata meni kaikenkaikkiaan todella hyvin, ja etenimme rauhallisesti, sekä hallitusti. Uusinnassa olisin voinut ratsastaa hieman enemmän eteen, mutta lähdin hakemaan vain puhdasta suoritusta. Aikamme ei ihan riittänyt ruusukkeeseen, vaan jäimme ensimmäiseksi ei sijoittuneeksi, jääden kolmannesta sijasta vain 24 sadasosasekuntia. Olin kuitenkin erittäin tyytyväinen rataan, ja tämä kasvatti myös itseluottamustani seuraavaa rataa kohtaan.

Fiia sai hetken aikaa hengähtää ennen kuin nousin taas selkään. Olimme tässäkin luokassa vasta jälkimmäisessä verryttelyryhmässä, joten ehdimme taas hyvin kävellä pikkumaneesissa. Fiia oli verkassa paljon rauhallisempi, ja otimmekin parikertaa vasemmassa kierroksessa olevan okserin puomin alas. Esteelle oli todella jyrkkä käännös, enkä saanut laukkaa pyörimään käännöksessä tarpeeksi. Onnistuneen hypyn jälkeen päätin lopettaa. Olimme tässäkin ryhmässä ensimmäisiä lähtövuorossa, joten pääsimme melkein heti aloittamaan suorituksen. Minua ei ihme kyllä jännittänyt enää tässä vaiheessa, vaan luotin siihen että hoidamme tamman kanssa homman kotiin. Niinhän me teimmekin, sillä saimme puhtaan radan sekä perusradalta, että uusinnassa. Uusinnassa pääsin jo ratsastamaan aikaakin. Jäimme tässäkin luokassa tuon saman 24 sadasosasekuntia ruusukkeesta, mutta se ei haitannut. Suurin voitto minulle on se että ylitin vihdoin itseni, sekä "rimakauhun" hyppäämällä vihdoinkin tuon 80 cm radan. Pakko myöntää että ensimmäistä kertaa tuli sellainen fiilis, että tätä sen esteratsastuksen kuuluukin olla!

Tein kevyen loppuverkan jonka jälkeen riisuin fiian varusteista. Annoin sen kävellä vielä hetken narussa, ennenkuin lastasimme tamman koppiin. Lähdimme ajelemaan kohti uutta kotia.

Uudessa tallissa talutin Fiian suoraan talliin, ja laitoin sern käytävälle naruihin kiinni siksi aikaa että vaihdoin ulkoloimen päälle. Siinä se seisoi luottavaisin mielin kiltisti täysin vieraassa paikassa, odottaen että saan hommat hoidettua. Vein tamman tarhaan, ja sinne se jäi ihmettelemään uutta paikkaa.

Kävin heti eilen ensimmäistä kertaa ratsastamassa kaverini Petran ja hänen hevosensa Puskan kanssa. Kävimme noin 2h pitkän palauttelevan maastolenkin. Pakko kyllä myöntää että tuolla uudella tallilla on upeat maastot :)

Ilmoittauduin extempore ensi Lauantaiksi Mäntsälän ratsastuskoulun koulukisoihin, luokkaan Helppo C. Saapa nähdä kuinka meidän käy! Nuo vapun estekisat taitaa jäädä väliin yövuoron vuoksi, mutta helatorstaina mennään sitten Artjärvelle hyppäämään.

Tässä vielä video 80cm radasta:

4 kommenttia :

  1. Hienosti menitte ja vauhtia löytyi, ainakin meno näytti lujalta. :) Ensi kerralla paremmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ensi kerralla täytyy yrittää mennä vielä hieman lujempaa :D

      Poista
  2. Kylläpäs te menitte reippaasti tossa 80 cm radalla, lisää vaan 80 cm ratoja alle.. ;) Hyvä te!

    Hirvitti vaan ajatella, että millasta haipakkaa ne muut on vetäny, kun ette tolla vauhdilla sijottunu. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo! Jouduin jopa ratsastamaan ihan reilusti eteen mutta silti jäi pienestä kiinni. Vielä kun saisin laukan pyörimään paremmin kaarteissa niin aikakin paranisi. :)

      Poista