31.12.2015

Osteopaatin käsittelyssä.

Fiia pääsi sunnuntaina osteopaatin käsittelyyn. Olin itse tallivuorossa joten meidän vuokraaja oli suurimman osan ajasta paikalla. Sitä ennen Fiia pääsi käymään kävelylenkillä. Kenttä on niin jäässä ettei siellä voi ratsastaa normaalisti, mutta onneksi Perjantaina päästään maneesille hyppäämään.



Osteopaatti aloitti käsittelyn kaulasta, ja sieltä löytyikin joku vanha vamma. Suurimmat jumit olivat kaulassa ja ryntäiden kohdalla. Nämä sitten aiheuttivat puristusta sään kohdalle. Liikkeen perusteella olin odottanut jumien löytyvän takapäästä, mutta toisin kävi. Tästä varmaan johtuu ajoittainen ohjien nyppiminen. Fiia nautti hoidosta selkeästi ja meinasi jopa nukahtaa.

Saimme ohjeeksi jatkossa taivutella kaulaa puolelta toiselle käynnissä. Tämä vetristäisi koko hevosta samalla. Takapään vahvistamiseen taas voisi käyttää puomeja.

Huomasin suuren eron sen suhteen että miten Fiia käyttäytyi hoidon aikana, verrattuna edelliseen kertaan jolloin se käsiteltiin hierojan toimesta. Hierojalla oli selkeästi "kovemmat" otteet eikä tamma aina oikein tykännyt siitä. Tarkoitus olisi käyttää osteopaattia jatkossakin aina tarpeen tullen.

Onko teillä kokemusta osteopaatin tai hierojan käytöstä hevosella?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti