30.11.2015

Ratatreeniä.

 Kävimme lauantaina Orimattilan ratsastuskeskuksella Pay & Jump tapahtumassa. Tämä oli siis kaikille avoin rataharjoitus, jossa pääsi hyppäämään rataa valitsemallaan korkeudella. Jokainen ratsukko sai mennä radan kahteen kertaan, joten esteitä oli mahdollista korottaa seuraavalle kierrokselle. Alkuun oli yhteinen verryttely, 5 ratsukon ryhmässä.



Olin valinnut estekorkeudeksi 70cm, joka sitten korotettaisiin 80cm korkeuteen fiiliksen mukaan. Olimme hyvissä ajoin paikalla, ja pääsimmekin maneesiin jo hieman ennen yhtätoista. Maneesin toisessa päädyssä juoksutettiin yhtä hevosta, jonka vuoksi Fiiakin oli vähän pörheänä alkuun. Aloitin verryttelyn ravissa, ja yritin saada tammaa kuulolle, sekä etenemään rauhallista vauhtia. Muutamia kohtia toisessa päädyssiä piti alkuun kyttäillä. Otimme muutamat laukkapätkät molempiin suuntiin, jonka jälkeen pääsimme hyppäämään verkkaesteitä.

Ensimmäisenä mentiin pystyestettä maneesin peilipäätyä kohden. Siellä oli Fiian mielestä jotain mukamas tosi pelottavaa, ja se yrittikin ensimmäisen hypyn jälkeen liueta paikalta. Sain kuitenkin pidettyä hevosen ohjan ja pohkeen välissä, ja päästiin yhtä matkaa samaan suuntaan. Otimme vielä muutaman hypyn tälle pystylle, kunnes vaihdettiin suuntaa ja pääsimme hyppämäään okseria. Tällekkin esteelle otin vain muutaman hyvän hypyn, jonka jälkeen annoin hevosen kävellä pitkin ohjin.

Rata näytti oikein kivalta, siellä oli jonkun verran erikoisesteitä, mm. kapea laine, lankkueste, portti, muuri ja sitten sellainen pysty minkä alle oli laitettu laatikkoon kuusen oksia. Ajattelin että en ehkä uskalla tuota muuria hypätä, koska se näytti niin pelottavalta :D



Hyppäsimme radan ensiksi 70 cm korkeudessa. Fiia kuunteli hyvin apuja, ehkä eteneminen olis voinut olla hieman reippaampaa. Pääsimme kuitenkin kaikista esteistä puhtaasti yli, ja uskaltin jopa mennä sen muurin! Sarjan b osalla en päässyt hyppyyn mukaan, ja Fiia sai esteen jälkeen nykästyä ohjat pois käsistäni, joten tuolle vesimattoesteelle mentiin aikalailla ilman ohjia. En voinut muuta kuin keskittyä omaan tasapainooni, ja luottaa hevoseen. Tämän jälkeen sain kerättyä ohjat takaisin, ja paketin kasaan. Noita videoita katsoessa huomaan että pidättelen Fiiaa ehkä hieman liikaa, tai siis eteneminen saisi olla hieman reippaampaa. Alkuun oli ongelmana että vauhtia oli liikaa, ja nyt sitten sitä on liian vähän, pitäisi siis löytää se kultainen keskitie!

Esteet korotettiin 80cm korkeuteen, ja päätin itsekin kokeilla hypätä meidän ensimmäisen radan tuolla korkeudella, sen kerran kun siihen oli näin hyvä mahdollisuus. Fiia meni tälläkin radalla tosi nätisti, mielestäni hypyt olivat sujuvampia, vaikkakin yksi puomi tuli alas. Pakko myöntää että en oikein itsekään tiedä mitä siinä tapahtui, tultiinko liian lähelle vai mitä? Mutta voin vain olla tyytyväinen tuohon hevoseen, ja itseeni että uskalsin kokeilla jo hieman korkeampaa.

Tapahtuma kaikenkaikkiaan oli todella kiva, ja hienosti järjestetty. Kiva että jotkut jaksavat vielä järjestää tällaisia tapahtumia, ja hyppämään pääsee vain 20 euron maksua vastaan. Toivottavasti näitä tapahtumia järjestetään jatkossakin mahdollisimman useasti, sillä aiomme todellakin mennä uudestaan. Täytyy kyllä varmaan ostaa kumi/grippiohjat, jos ne pysyisivät kädessä vähän paremmin kuin nuo nahkaohjat.

Alla videot radoista, pahoittelen jo etukäteen puhelinlaatua, ja sitä etten ole muokannut ääniä millään tavalla.

                                   70cm

                                  80cm


2 kommenttia :

  1. Fiia on kyllä näppärän näkönen heppa ! :)
    Postausta lukiessa huomasin videoiden olevan niin pieninä, että piti oikein kunnolla katsoa jos jotain halusi niistä näkevän. Videot ovat aina kiva lisä postauksissa, mutta niitä olisi kivempi katsoa, jos ne laitettaisiin postauksiin hieman suurempina ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Pakko myöntää että en edes tiedä saako videota laitettua isompana. Täytyykin tutkia! Tuossa alakulmassa kuitenkin on "nappi " mistä saa sen koko näytön kokoiseksi :)

      Poista