15.10.2015

Miten meillä menee?


Ajattelin nyt kirjoittaa tällaisen kuulumispostauksen, kun en ole hirveästi ehtinyt tänne viime aikoina päivitellä meidän tekemisiä. Olin itse viime viikolla kipeänä, joten ratsastus jäi hieman vähemmälle. Kävin pääasiassa vain maastoilemassa käyntilenkkejä tai juoksuttamassa/ohjasajamassa Fiiaa. Muu ratsastus oli sitten vuokraajan hoidettavana.

Kävimme eilen Ehon tallilla treenaamassa. Itse jotenkin jännitän sitä paikkaa todella paljon, ja mietin yhä edelleen että uskallanko startata siellä koskaan kisoissa. Treenit menivät kyllä ihan hyvin, että sikäli voisimme sinne lähteä joku kerta.



Meillä piti alunperin olla estevalmennus, mutta koska valmentaja oli pahasti myöhässä, ja maneesivaraus sovittu alkamaan klo 18, aloin treenaamaan itsenäisesti. Maneesissa oli rata valmiina, ja se koostui muutamasta suhteutetusta välistä, ja sitten yksittäisistä esteistä. Estekorkeuden laitoin 70-85cm.

Emme olleet pitkään aikaan hypänneet yhden askeleen välillä olevaa sarjaa, ja ensimmäisellä kerralla unohdin ratsastaa, joten Fiia meni B-osan ohi. Seuraavalla kerralla kun olin itsekin hereillä, pääsimme molempien yli helposti.

Sonja tuli noin puolessa välissä treenejä mukaan, ja ehdimme vielä ottamaan muutamat kontrolliharjoitukset, ja sen jälkeen hyppäämään rataa. Fiia on alkanut todella hyvin kuuntelemaan apujani, ja osaa nyt tulla hyvin jopa tarpeeksi lähelle estettä. Hyppy lähtee yleensä vain silloin kaukaa, kun alan itse hätäilemään askeleiden sopivuuden kanssa ja annan hevoselle merkin lähteä hyppyyn. Tämän takia hyppy menee pitkäksi, ja vauhti esteen jälkeen kiihtyy, eikä hevonen osaa siitä tulla enää takaisin niin sujuvasti. Lisää treeniä siis, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa.

Rataharjoitukset menivät hyvin, ja sain Fiian hallittua todella hyvin. Meno oli rauhallista, eikä kertaakaan tuntunut siltä että mentäisiin liian kovaa. Toki kisatilanne on aina aivan eri, ja sehän minua jännittääkin.

Tarkoituksena olisi mennä sunnuntaina Pyyrylän tilan koulukisoihin, ja olin vähän ajatellut että tämä kisaviikonloppu olisi meidän kauden viimeinen. Tähän on mielestäni hyvä lopettaa, ja jatkaa treenejä, ensi kautta silmällä pitäen. En kyllä ymmärrä mistä minulle on tullut tällainen kisajännitys/rimakauhu, sillä ennen hyppäsin mitä vain, ja lähdin riemusta kiljuen kisoihin, jopa sellaisella hevosella millä olin ratsastanut vain kerran aiemmin :D

Ehkä tämä jännitys joskus laantuu, ja toivonkin että pääsisimme ensi kaudelle nostamaan estekorkeutta hieman, mutta saapa nähdä. Treeneistä ei ole oikein mitään kuvia, mutta yksi video löytyy.




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti